Vetoomus lasten psykiatrisen osaston palauttamisen puolesta

Oheinen vetoomus lähetettiin Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallitukselle, Jyväskylän kaupungin valtuuston, hallituksen ja perusturvalautakunnan puheenjohtajille ja Kuopion kaupungin valtuuston puheenjohtajalle.

 

Vetoamme ammattiyhdistyksinä opettaja- ja koulunkäynninohjaaja-sekä oppilashuollon työntekijäjäsentemme puolesta, että lasten psykiatrinen osasto palautettaisiin Keski-Suomen keskussairaalaan ja että osastopaikkojen määrä kohtaisi tarpeen.

Kiristynyt työtahti ja uhkatilanteiden lisääntyminen näkyy kouluissa, kun psyykkisesti oireilevat (yhä sairaammat) lapset ovat yleisopetuksen luokissa. Opettajien ja ohjaajien huomio menee muutamalle oppilaalle minkä myötä opetus kärsii ja oppilaat eivät saa tasapuolisesti tarvitsemaansa opetusta  (hiljaiset oppilaat eivät saa sitä opetusta ,jota varten koulua käyvät).

Opettamis- ja ohjaustyö on muuttunut yhä enemmän psyykkisesti oireilevien lasten erityistarpeisiin vastaamiseksi( psyykkisistä ongelmista kärsivien oppilaiden valvomiseksi). Se kaikki on pois kaikkien lasten opetuksesta ja ohjauksesta.

Uhkatilanteet kouluissa ovat jo osa arkipäivää, vaikka koulujen tulisi olla turvallisia paikkoja lasten kasvaa ja oppia ,sekä aikuisten tehdä työtänsä.

Kukkulan koulu on jatkuvasti täynnä ja suuri määrä lapsia jonottaa yleisopetuksen kouluissa pääsyä jaksolle ilman koulukuntoisuutta. Sairasloman kirjoittaminen oppilaalle ei ole ratkaisu. Se saattaa viedä perheiltä mahdollisuuden elannon hankkimiseen, kun täytyy olla kotona valvomassa sairasta lasta.

Kuopion sairaalan psykiatrisen osaston paikat eivät riitä täyttämään Keski-Suomen lasten tarpeita.

 

JHL ry 103                                                       JHL ry 616

LAUKAAN KUNNALLISET JHL ry 258          SUPER JYVÄSKYLÄN AO ry  413

JYTY                                                                 OAJ

TEHY JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN  JA YMPÄRISTÖKUNTIEN AO 509

TALENTIA KESKI-SUOMI

Miksi liitto ei tee mitään?

Paljon kysytään, miksi kannattaa liittyä ammattiliittoon? Miksi kannattaa maksaa jäsenmaksua? Mitä ne edes tekevät työntekijöiden eteen?

Ammattiliitot, mm. JHL ovat mukana neuvottelemassa yleissitovaa työehtosopimusta. Siinä määritellään työnteon ehdot. Sen ansiosta työntekijöille ei voi maksaa mitä tahansa ja että työntekijöillä on oikeus saada ihmisarvoista kohtelua työpaikalla. Monien muiden asioiden ohella.

Aktiivit ympäri Suomen tekevät työtä ammattiliittoon kuuluvien työntekijöiden eteen, mutta kaikki jäsenet muodostavat liiton. Työntekijäjäsenet muodostavat työpaikalla sen liittouman, joka yhteisvoimin vaikuttaa työoloihin työpaikoilla, toimialalla ja koko yhteiskunnassa.

On tärkeää, että työpaikoilla on järjestäydytty samaan liittoon ja siellä pidetään kiinni työehtosopimuksista ja vaaditaan myös työnantajaa noudattamaan neuvoteltua sopimusta.

Talkoiden ja joustojen aika on ohi. On leikattu lomarahoja, on otettu palkattomia säästövapaita pois ja kikyn ansiosta on tullut lisää palkatonta työaikaa. Ne kaikki minuutit mitä tehdään työajan päälle ilman palkkaa, (vastataan työnantajan puheluihin vapaa-ajalla, siirretään omia menoja, kun työnantaja vaihtaa työvuoroja tai katsellaan vapaa-ajalla työpaikan whatsapp-ryhmää ja sovitaan vuoronvaihdoista) on pois omasta ja perheen parissa vietetystä arvokkaasta vapaa-ajasta. Päättäjät puhuvat paljon lasten aseman parantamisesta ja perheen ja työn yhteensovittamisesta, mutta ne tuntuvat olevan käytännössä pelkkää sanahelinää, ikävä kyllä.

Tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvat sairauslomat ovat kääntyneet pienoiseen laskuun, mutta samaan aikaan mielenterveydellisistä syistä olevat sairauslomat ovat hurjassa nousussa. Se kertoo siitä, että jos ihmiset eivät saa tarpeeksi lepoa ja vapaa-aikaa, mielekkyys työn tekemiseen laskee ja sairastumisia tulee aiempaa useammin.

Jyväskylässä varsinkin varhaiskasvatuksen alue on ongelmallinen, koska siellä vuoronvaihdot ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Saamasi työvuorolista muuttuu useammin kuin lakanat sängyssä. Työvuorojen vaihtamisten syyksi esitetään, että asiakkaat peruvat tai vaihtavat hoitoaikojaan, eikä työvoiman tarpeen määrää voida ennakoida. Tämä selitys hieman ontuu, koska ei muussakaan työssä vaihdella jatkuvasti vuoroja em. kaltaisten pienten muutosten takia. Työntekijöitä täytyy palkata tarpeeksi, jotta tarvittavat palvelut voidaan tarjota laadukkaasti. Näillä ainaisilla vuoronvaihdoksilla ei ainakaan tueta työssä jaksamista tai työmotivaation säilymistä.

Työn alttarille ei kannata uhrata koko elämäänsä.

Vaikuta omiin työoloihisi liittymällä ammattiliittoon.

Vapaiden Valtakunta

Miten sinua tai läheisiäsi on kohdellut nykyhallituksen päätökset? Oletko valmis tekemään meidän kanssamme muutoksen tulevaisuuden työelämäkysymyksiin?

Vapaidenvaltakunta on ammattijärjestöjen nuorten alullepanema kansanliike, johon sitoutumalla annat äänestyslupauksen eduskuntavaaleissa 14.4. Tavoittee- na on saada mahdollisimman monta ihmistä mukaan kampanjaan ja äänestä- mään ehdokasta joka tukee vapautta järjestäytyä, ymmärtää työehtosopimusten merkityksen ja vaikuttaa työelämän lakeihin.

Lähtemällä mukaan #vapaidenvaltakuntaan tukijaksi sekä antamalla äänestys- lupauksen myös sinä voit vaikuttaa tulevaisuudessa valtakunnallisiin päätöksiin, jotka vaikuttavat sinun arkipäivän elämässäsi, jossa voi tulla palkalla toimeen il- man irtisanomisen pelkoa. Sopimisen kulttuuri on saatava takaisin, jotta saamme muutoksen sanelupolitiikkaan.

Sitoutumalla #vapaidenvaltakuntaan saamme taaksemme joukkovoiman, jolla on merkitystä tulevissa eduskuntavaaleissa.

Yhdistyksemme 65-vuotis juhlat ja pikkujoulut 27.10.2018 Suomen neidolla

Yhdistyksemme täytti kunnioitettavat 65 vuotta ja juhlistimme sitä Päijänne risteilyllä Suomen neito -laivalla. Mukaan lähti 40 henkeä. Osa varmasti jätti ilmoittautumatta mukaan ,sillä olihan ajankohta perinteisestä poikkeava. Suomen neito oli kuitenkin hyvin lämmitetty ja ilmat olivat syksyisen kauniit. Aurinkokin paistoi oikein kauniisti.
Puheenjohtajamme Jari Huupponen toivotti kaikki tervetulleeksi yhdistettyihin syntymäpäiväjuhliin ja pikkujouluihin.

Puheenjohtaja Jari Huupponen toivotti meidät tervetulleeksi.

Sen jälkeen Lempisen Reijo kertoi hieman yhdistyksemme historiasta ,sekä pienen katsauksen nykyhetkestä.

Sen jälkeen Lempisen Reijo kertoi hieman yhdistyksemme historiasta ,sekä pienen katsauksen nykyhetkestä.

Sen jälkeen pääsimme notkuvien ruokapöytien ääreen. Pöydästä löytyi salaatteja, kermaperunoita ,kasviksia ja kalaa ,sekä lihaa. Ruuat olivat suussa sulavan hyviä. Unohtamatta jälkiruuaksi nautittuja kakkupaloja ja kahveja.

Ruokapöydästä 🙂

Jälkiruokapöydästä 🙂

Ruokailun aikana meitä viihdytti ihana trubaduuri Mika Byman. Häneltä taittuivat niin työväen laulut, kun aikojemme suosituimpien laulajien hitit ja esittelipä hän myös omaa tuotantoaankin. Ruokailun jälkeen arvottiin osallistujien kesken Tapperin Päivin hankkimia arpajaispalkintoja. Jaossa oli useampi kynttilä-serviettipaketti ja tietenkin jouluista suklaata. Ja kaikki oli niin ihanasti paketoitu. Harmi ,ettei ihan jokainen voittanut. Musiikki jatkui taas arvonnan jälkeen. Mielestäni kaikilla oli mukavaa ja juttu luisti. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, kuten myös tämä risteily. Jokainen lähti sieltä sitten tahoilleen ,mutta toivottavasti pian taas nähdään! Hyvää joulun odotusta kaikille jäsenillemme!

Kirjoitteli:  jäsenasiainhoitaja Kati Kytömaa

Poliittinen lakko 22.-23.10.2018

JHL on päättänyt poliittisesta lakosta 22.–23.10.2018 

Lakkomme kohdistuu maan hallituksen suunnitelmiin heikentää työntekijöiden irtisanomissuojaa. Heikennyslista on jo pitkä ja raskasta luettavaa. Irtisanomissuojan murentaminen on viimeinen niitti.

Liiton päätös velvoittaa kaikkia lakon piirissä olevia jäseniä. Lakossa ovat kaikki liiton määrittelemien työpaikkojen ja ammattiryhmien työt. Lakossa olevat työpaikat löydät liiton nettisivuilta. Poliittinen lakko ei koske virkasuhteessa työskenteleviä.

Lakon vuoksi työpaikaltaan poissaolevien töitä ei saa tehdä. Lakon alaisia töitä eivät saa tehdä muut JHL:n jäsenet, muiden liittojen jäsenet eivätkä järjestäytymättömät työntekijät.

Esimerkiksi:

Koulunkäynnin ohjaajan perustehtävään eivät normaalisti kuulu siivous tai ruokahuollon tehtävät, niitä ei siis tehdä lakonkaan aikana. Myöskään vapaa-ajan ohjaaja ei tee töitä, jotka normaalitilanteessa kuuluvat liikuntapaikkojen hoitajille.

Henkilö tekee sekä ruokahuollon että hoivapalvelun tehtäviä, lakossa ovat ruokahuollon työt ja niitä ei tehdä. Hoivapalvelutyö ei ole lakossa ja ne työt tehdään.

Muistathan: 

Työnantaja ei saa painostaa sinua sen vuoksi, että olet liiton jäsen. Voit reilusti ja rohkeasti keskustelussa todeta, että noudatat liiton järjestöpäätöstä. Ota heti yhteys luottamusmieheen/ yhdistyksen edustajaan/ aluetoimistoosi, jos koet painostusta tai uhkaavia tilanteita.

Poliittinen lakko on perusoikeus, johon sinulla on oikeus osallistua. Sinulle ei voi tulla asiasta seuraamuksia.

Luottamusmies käy työnantajan kanssa keskustelun siitä, mitä tilanne merkitsee. Hän ilmoittaa työnantajalle, että jäsenet noudattavat JHL:n päätöstä ja ottavat välittömästi yhteyttä luottamusmieheen, mikäli he kokevat painostusta. Luottamusmiehen tehtävä on kertoa työnantajalle, että poliittisella lakolla pyritään estämään työntekijöitä vahingoittavan lakiesityksen eteneminen.

Toimet ennen lakkoa, lakon aikana ja sen jälkeen

1. Ennen lakkoa työpaikalla teet töitäsi normaalin työrytmin mukaisesti. Lakkoon ei saa varautua tekemällä töitä varastoon. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto on voimassa 21.10.2018 klo 24.00 saakka.
2. Lakkoilmoituksessa kerrotaan aina kellonaika, milloin lakko alkaa. Töihin ei enää mennä lakon alkamisajan jälkeen. Lakko alkaa maanantaina 22.10.2018 klo 00.00.
– Koskee kaikkia lakon aikavälillä alkaneita vuoroja.
3. Lakon aikana et mene työpaikalle missään tilanteessa.
4. Tarkista, että sinulla on luottamusmiehen/työpaikan yhteyshenkilön yhteystiedot.
5. Lakon päättyessä palaat työhön vahvistetun työvuoroluettelon mukaisesti. Lakko päättyy tiistaina 23.10.2018 klo 24.00, joten menet töihin sen jälkeen seuraavaan alkavaan työvuoroon.

Lakkoavustus

JHL maksaa sinulle lakkoavustusta 60 euroa/lakkopäivä. Avustuksesta on veronalaista tuloa 16 euroa ylittävä osa. Vero pidätetään verohallinnon ohjeiden mukaisesti, verokorttia ei tarvitse lähettää liittoon. Avustusta maksetaan viimeistään 17.10. liittyneille. Hakuohjeen löydät liiton nettisivuilta ja saamastasi kirjeestä. Sähköinen lomake on käytettävissä lakon jälkeen keskiviikkona 24.10.

Lakko ja muiden liittojen jäsenet

Liittojen sopima periaate on, että muiden liittojen jäsenet ja järjestäytymättömät työntekijät eivät tee lakkomme alaista työtä. Myöskään JHL:n jäsenet eivät tee toisten liittojen lakonalaista työtä.

Mistä tietoa

Liiton nettisivuilla on työtaistelusivusto #viimeinenniitti. Sinne on koottu tietoa työtaistelun syistä, tavoitteista sekä toimenpiteistä. Muistathan, että ainoa luotettava informaation lähde ovat liitto ja lakko-organisaatio. Seuraa liiton tiedotusta nettisivujen ja facebook -sivujen kautta! Luottamusmiehet ja aluetoimistot vastaavat työtaisteluihin liittyviin kysymyksiin.

Päätoimisen luottamusmiehen ehdokasasettelu

JHL:n Jyväskylän kaupungin päätoimisen luottamusmiehen vaalin ehdokasasettelu sivistyspalvelujen toimialueen 2 KVTES-sopimusalalla jäljellä olevaksi toimikaudeksi 1.1.- 31.12.2019

Vaalikelpoisuus

Vaalikelpoisia sivistyspalvelujen toimialueen 2 päätoimisen luottamusmiehen vaalissa ovat JHL:n jäsenet, jotka ovat työ- tai virkasuhteessa kyseisellä toimialueella Jyväskylän kaupungilla 1.1.2019. Ehdolle asetettavan henkilön on oltava siltä toimialueelta, jonka jäseniä luottamusmies edustaa.

Ehdokkaita voivat asettaa JHL:n yhdistysten sivistyspalvelujen toimialueen 2 jäsenet.

Sivistyspalvelujen toimialue 2 KVTES-sopimusalalla:

– Varhaiskasvatus

– Nuorisopalvelut

– Perusopetus

Ehdokasasettelutapa ja aikataulu:

Ehdokasasettelu suoritetaan 17.- 24.10.2018 välisenä aikana. Ehdokasasettelu on tehtävä kirjallisesti vaalitoimikunnalle 24.10.2018 klo 12 mennessä, ja sen ohessa on toimitettava ehdokkaan kirjallinen suostumus.

llmoitus ehdokasasettelusta on toimitettava vaalitoimikunnalle osoitettuna JHL 616:n toimistoon Kalevankatu 4, 40100 Jyväskylä. llmoituksesta ja suostumuksesta tulee selvästi käydä ilmi ehdokkaan nimi, henkilötunnus ja arvo tai ammatti.

Jos ehdokkaita ei aseteta useampaa kuin yksi, on katsottava, että kyseisen valinnan osalta on syntynyt sopuvaalitulos, jolloin vaalitoimikunta toteaa vaalin tuloksen kokouksessaan välittömästi ehdokasasetteluajan päätyttyä.

Mikäli ehdokkaita asetetaan useampia kuin yksi, niin silloin vaalit toimitetaan toimialueen erillisissä vaalitilaisuuksissa (ns. uurnavaali) marraskuussa. Vaalitoimikunta päättää vaalitilaisuuksien järjestämisestä, niiden ajasta ja paikasta. Tällöin mahdollisesta vaalista tiedotetaan äänioikeutetuille jäsenille erikseen samalla tavalla kuin ehdokasasettelusta.

Vaaliohjesääntö on nähtävillä JHL 616:n toimistossa, osoitteessa Kalevankatu 4 (4. kerros).

Lisätietoja ehdokasasettelusta ja vaaleista: vaalitoimikunnan puheenjohtaja, puh. 050 3400 624.

JHL Ehdokasasetteluilmoitus: Lataa Tästä

JHL-opiston syksyn verkkokurssit!

Hyödynnä mahdollisuutesi – Hae JHL-opiston syksyn verkkokursseille jo nyt!

Verkko-opiskelu

JHL tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden opiskella myös verkossa. Voit opiskella verkko-opintoina esimerkiksi luottamusmiestaitoja, työelämän tietosuojaa, lehtikirjoittelua, viestinnän sähköisiä työkaluja, maakuntahallintouudistusta ja julkisia hankintoja.
Myös henkilökohtaisille avustajille on oma ammatillinen kurssi verkossa.

Mitä verkko-opiskelu on?

Verkko-opiskelu on itsenäistä, ajasta ja paikasta riippumatonta opiskelua. Tarvitset vain tietokoneen ja verkkoyhteyden. JHL:n verkkokurssit toteutetaan helppokäyttöisillä työkaluilla. Verkko-opiskelu vaatii oman opiskelun suunnittelua ja itsekuria, mutta tarjoaa myös mahdollisuuden opiskella omassa tahdissa ja sijoitella opiskelutuokioita oman elämän lomaan itselle sopivalla tavalla.

Henkilökohtaisten avustajien kurssi, 10.9. – 22.10.

Kurssilla tutustutaan henkilökohtaisen avustajan työhön, tehtäviin sekä historiaan. Käydään läpi henkilökohtaisen avustajan työhön keskeisesti liittyvä lainsäädäntö ja työehdot. Tutustutaan työntekijän ja työnantajan oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Kurssilta saat tukea työssä jaksamiseen ja vahvistat ammatillista työotettasi. Samalla voit rakentaa vertaistukiverkostoa alalle, jossa työtä tehdään pääsääntöisesti yksin. Omatoimisen opiskelun lisäksi opiskeluun kuuluu myös verkkotapaamisia. Hakuaika päättyy 27.8.

 

Henkilökohtaisten avustajien jatkokurssi, 5.11. – 17.12.

Kurssilla saat lisää työvälineitä toimia jokapäiväisessä työssäsi. Kurssilla kerrataan peruskurssin sisältö, perehdytään vuorovaikutukseen ja ongelmatilanteiden ratkaisuun avustajan työssä sekä ammatilliseen työotteeseen. Hakuaika päättyy 27.8.

 

Asiat järjestykseen – yhdistyksen asiakirjat tutuksi 1.10.–29.11.

Kurssilla perehdytään yhdistyksen asiakirjojen laadintaan. Kurssin aikana opiskellaan asialistan, pöytäkirjan, pöytäkirjanotteen, toimintasuunnitelman ja toimintakertomuksen laatimista ohjattujen harjoitusten avulla. Tutustutaan kokousten valmisteluun, asiakirjoja koskeviin normeihin ja arkistointiin. Koulutus on peruskurssitasoinen ja tarkoitettu aktiiveille, suositellaan erityisesti sihteereille ja puheenjohtajille. Hakuaika päättyy 17.9.

 

Työelämän tietosuoja, 1.10.–29.11.

Käydään läpi tiiviisti työelämän tietosuojaan liittyvää lainsäädäntöä: julkisuuslaki, henkilötietolaki, tietosuoja-asetus ym. Kurssilla asiat käydään läpi esimerkkitilanteiden pohjalta, joten tiedät miten toimia oikeassa tilanteessa. Hakuaika päättyy 17.9.

 

Lehtikirjoittelun kurssi, 1.10. – 29.11.

Kurssi soveltuu henkilöille, jotka haluavat kirjoittaa juttuja lehtiin tai muihin julkaisuihin. Kurssilla keskitytään lehtityön perusteisiin: pohditaan uutisen luonnetta, rakennetta ja uutiskriteerejä. Lisäksi harjoitellaan uutisen, mielipidekirjoituksen ja tiedotteen laatimista. Kurssin osallistujilta toivotaan peruskieliopin hallintaa. Kurssin suorittaminen edellyttää muutamien harjoitusjuttujen kirjoittamista ja tutustumista ohjaajan vinkkaamaan opetus- ja lähdeaineistoon. Hakuaika päättyy 17.9.

 

Työnhakijan työpaja, 1.10. – 29.11.

Kurssilla annetaan ohjeita työnhakuun sekä CV:n ja työhakemuksen tekemiseen. Saat tietoa koulutussopimuksista, vinkkejä erilaisista linkeistä työnhakuun ja netissä olevista testeistä. Kurssi sopii sekä ilman työtä oleville että työpaikan vaihtoa suunnitteleville. Hakuaika päättyy 17.9.

 

Minä Valpas vaikuttaja, 1.10. – 26.11.

Verkkokurssin tarkoituksena on perehdyttää kurssilaiset yhteiskuntavaikuttamisen keinoihin kunnallisella, valtiollisella ja EU:n tasolla sekä löytää ja tunnistaa erilaisia yhteiskuntavaikuttamisen kohteita, verkostoja ja väyliä. Päämääränä on oppia, mitä on yhteiskunnallinen edunvalvonta ay-liikkeessä. Kurssi on tarkoitettu pääluottamusmiehille, työsuojeluvaltuutetuille ja yhdistysten puheenjohtajille sekä muille joita aihe kiinnostaa. Hakuaika päättyy 17.9.

 

Minustako Aktiivi, 10.9. – 8.11.

Kaikille jäsenille, erityisesti JHL-tutuksi kurssin käyneille.
Verkkokurssi on suunnattu sellaisille jäsenille, jotka kokevat, että heillä voisi olla enemmän annettavaa työpaikan, ammattiryhmän tai yhteiskunnallisten olosuhteiden parantamisessa. Kurssin aikana käydään läpi miten ammattiliitot ja yhdistykset toimivat ja miksi. Kurssilla selvitetään osallistujien mahdollisuudet ja osaaminen ja pyritään löytämään jokaiselle oma polkunsa vahvistamalla osaamisalueita ja luomalla uusia osaamisalueita. Jos olet valmis ottamaan osaa ja vastuuta yhteisistä asioista, niin kurssi voi avata sinulle uuden polun elämällesi. Hakuaika päättyy 17.9.

 

Maakuntahallintouudistus 10.9.–8.11.

Kurssilla tutustutaan maakuntahallintouudistukseen. Kurssilla perehdytään uudistuksen sisältöön: miten hallinto ja rahoitus järjestetään ja mikä muuttuu. Tällä kurssilla saat vahvistusta siihen, mitä uudistus käytännössä tarkoittaa. Lisäksi saat runsaasti jatkossa hyödynnettäviä materiaalia. Kurssin jälkeen tunnet uudistuksen taustat, perusteet ja vaikutukset. Kurssi on tarkoitettu kunta-alan henkilöstön edustajille, luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille. Hakuaika päättyy 17.9.

 

Uuden luottamusmiehen kurssi 10.9.–8.11.

Kurssilla tutustutaan liiton toimintaan ja luottamusmiehen tehtäviin. Hakuaika päättyy 17.9.

 

Väkivallaton -turvallisesti työssä 1.10 – 2.11.18

Koulutuksessa osallistuja oppii tunnistamaan väkivaltariskejä ja ennaltaehkäisemään väkivallan ilmentyminen vuorovaikutuskeinoilla. Koulutus on työturvallisuuskoulutusta. Kurssilla harjoitellaan agressiivisen asiakkaan kohtaamista ja omia vuorovaikutuskeinoja, joilla voi rauhoittaa tilannetta. Kurssilla käydään työturvallisuusasioita, jotta työpaikoilla osataan ennaltaehkäistä väkivallan uhkaa. Kurssi sopii palvelutyötä tekeville Hakuaika päättyy 17.9.

Lue lisää verkkokursseista!

JHL 616 uusittu nettisivu

Yhdistyksemme sivusto on nyt uusittu ja toivomme, että uudistus on käyttäjille mieleinen. Sivuston toteuksesta vastannut Janne Heinikangas pyrki luomaan sivustosta modernin ja samalla mahdollisimman selkeän ja pelkistetyn tyylikkään.

Tervetuloa sivustollemme 🙂